Mitä haluaisin tulevaisuudessa lapsilleni opettaa? Siinä onkin vasta vaikea kysymys, mitä haluaisin opettaa ihmiselle, jonka matka tuntemattomaan on vasta alussa.

Puhuttaessa siitä, mitä lapsille opetetaan, kuulee usein kieltolauseita: älä tee noin, älä tee sitä, älä mene sinne.. Kieltomuodot antavat asioille negatiivisen sävyn ja kielletyt asiat herättävät uteliaisuutta. Mitä tapahtuu jos teenkin näin? Mitä  jos teenkin asiat toisin?

Elämä on matka, suuri jännittävä seikkailu, jossa kuuluu tuntea, nähdä ja kokea. Tulevaisuudessa en haluaisi lapsiani kasvattaa niin, että he elävät ja ovat tavalla, jolla minä haluan. Haluan, että lapseni oppivat itse ajattelemaan, oppivat elämään omalla tavallaan, tekevät virheitä ja oppivat niistä, oppivat miettimään omilla aivoillaan ja tuntemaan omalla sydämellään.

Tietysti on perusasioita, joita haluan lapsieni oppivan. Haluaisin, että he oppivat erottamaan oikean väärästä, hyvän pahasta. Haluaisin, että he oppisivat arvostamaan toisia, mutta myös itseään. Haluaisin, että he oppisivat myöntämään virheensä ja pyytämään tarvittaessa anteeksi. Haluaisin, että tuntisivat työn merkityksen, tietäisivät, ettei mitään voi saada ilmaiseksi.

Toisaalta, minulle on aivan sama, mitä lapseni haluavat tehdä (tietysti kuitenkin hyvän maun rajoissa), kunhan se on jotain, mitä he itse haluavat, se on jotain, josta he nauttivat ja mikä on lähellä heidän sydäntään. Ei ole väliä sillä, käyvätkö he yliopiston vai ainoastaan ammattikoulun, ovatko he kuuluisia, ovatko he mahdollisesti työssä johtavassa asemassa. Nämä eivät ole tärkeitä, kunhan lapseni tekevät asioita, joista he tulevat onnelliseksi.

Haluaisin myös opettaa, että vaikka arvostaa itseään, tulee toisetkin pystyä ottamaan huomioon. On lupa olla joissain asioissa itsekäs. Ja jotta pystyisi arvostamaan ja rakastamaan toisia ihmisiä, täytyy osata arvostaa ja rakastamaan myös itseään.

Haluaisin opettaa, että ihminen on kaunis silloin, kun hän on oma itsensä. Jokainen meistä on ihastuttava aitona, puhtaana omana itsenään. Pinta on aina pintaa. Se mitä pinnan alla on, on asia, jolla on suuri merkitys. Toisia ihmisiä kannattaa siis kuunnella. Heidän tarinansa, heidän sanansa ja heidän persoonansa saattavat tarjota paljon arvokasta, oppia, tietoa. Pinnan alla on aina ihminen, jolla on tunteet, kokemukset, heikot kohdat ja hyvät puolet, jokainen meistä on ainutlaatuinen ja yhtä arvokas, toisten sisintä pitää kunnioittaa eikä toisia tule tietoisesti loukata tai naarmuttaa toisen sisintä.

Menestys? Menestys elämässä ei tarkoita sitä, että on vuosia opiskellut ja on kova palkkaisessa työssä, että istuu ison firman johtajan tuolilla. Menestys tarkoittaa, että on onnellinen omassa elämässään ja onnellinen niiden asioiden äärellä, joita tekee. On tärkeää osata elää juuri siinä hetkessä. Ei eilisessä, ei huomisessa. Tämä hetki, tässä ja nyt, se on ainut mitä meillä on käsin kosketeltavissa, se on kaunista ja haurasta, se hetki ei koskaan palaa samanlaisena. Siksi haluaisin opettaa näkemään kauneutta pienissäkin asioissa. Haluaisin opettaa olemaan oikeasti läsnä.

Mitä tehdä jotta menestyisi? Jotta menestyisi, ja olisi onnellinen omaan elämäänsä, pitää alituisesti tehdä valintoja. Haluaisin opettaa, ettei valintojen ja päätösten tekeminen ole aina helppoa ja ettei elämä ole aina helppoa, se haastaa meitä. Elämää ei saa ottaa liian kepeästi, sen voi ottaa vakavasti, mutta siihen voi laittaa ripauksen leikkimielisyyttä. Elämä on haurasta, kaunista ja korvaamatonta, niin oma elämä kuin muidenkin, sitä pitää kunnioittaa.

Kiitollisuus on asia, joka usein unohtuu jopa itseltä. Ympärillä on joka päivä paljon sellaista, joista voi olla kiitollinen. Hymyily on myös arvokasta, sillä se hymy, jonka maailmalle lähetät, palaa sinun luoksesi.

Tärkeä asia on myös se, että toisia tulee kohdella hyvin, toisille tulisi olla ystävällinen. Se ei maksa mitään, ja varmasti toiset kohtelevat silloin sinuakin hyvin. Ei saa olla kamalaa ja vaikeaa sanoa toiselle hyviä asioita, antaa hyvää palautetta.

Ja koska elämä haastaa meitä, toivon myös, että lapseni oppisivat positiivisen suhtautumisen. Oppisivat näkemään asioiden valoisat puolet. Oppisivat, ettei pidä lannistua, jos joku asia ei heti onnistu, vaan sitten yritetään uudestaan. Elämässä pitää oppia heittäytymään, nauramaan sydämensä pohjasta. Nähdä sateenkaaria sateen keskellä, löytää tähtiä pilviseltä taivaalta.