Kun katsot peiliin, mitä sä siellä näet?

Mä muistan niin hyvin sen ajan, kun vihasin kaikkea sitä, mitä peilistä näin. Miten ihminen voikin vihata itseään niin paljon? Mä olin sitä mieltä, että oon epäonnistunut kaikessa mitä teen, koin olevani toisille vaan taakka, ja olin sitä mieltä, etten voi antaa itsestäni mitään hyvää toisille, koska sitä hyvää ei ollut olemassa.

Nämä tunteet oli äärimmäisen hallitsevia ja ne piti lujasti otteessaan. Ihan sama, vaikka kuka sanoi, että näin ei ole, ei sillä ollut mitään painoarvoa. Olin sitä mieltä, ettei ihmiset tarkoita oikeasti mitä sanovat, kunhan vaan on sanahelinää jotta mulle tulis parempi olo.

Kaiken sen kelvottomuuden tunteen kanssa oli vaikea olla ja elää. Toisinaan tuli tunne, että omilla tekemisillään pitää vain pystyä todistamaan toisille mihin pystyy, ja niinhän mä poltin itteeni loppuun. Tästä taas seurasi tunne, että en ole tosiaankaan mitään ja taas epäonnistuin. Kierre jatkui jatkumistaan, kovasta vauhdista totaaliseen alakuloon.

Pikkuhiljaa kypsytin mielessäni ajatusta siitä, että en olekaan epäonnistuja. Aloin kaivamaan mieleni sopukoista asioita, joista pidän itsessäni, aloitin aivan pienestä. Eipä se kovinkaan helppoa ollut, kun inhosi itseeän niin syvästi! Usein eteen tuli niitä hetkiä, kun takaraivossa alkoi soida kaikki pahat lauseet itsestäni.

Opettilin hymyilemään omalle peilikuvalleni, vaikka aina se ei miellyttänyt. Opettelin tekemään niitä asioita, joista itse nautin. Opettelin antamaan aikaa itselleni, mielelleni ja keholleni. Ja mitä alkoikaan tapahtua? Vähitellen aloin hyväksymään itseni, vähitellen opin arvostamaan itseäni. Tein sinun kaupat minun itseni kanssa!

Tämä prosessi vei vuosia, sillä arvet olivat todella syvällä. Ovathan ne arvet edelleen olemassa, ja on heikkoja hetkiä, mutta ne eivät enää hallitse elämääni. Ei mun tartte olla kaikessa paras, mun ei tartte olla kaunis kuin missi, mä olen saanut syntymälahjaksi kaiken sen mitä olen, ja muuta en voi tarjota kuin itseni sellaisena kuin olen. Höystettynä vahvuuksilla, ja niillä heikoilla kohdilla. Ympärilläni on ihmisiä, jotka hyväksyvät minut MINUNA, alastomana ja riisuttuna.

Aika ajoin muistutan itseäni siitä, että hei, mä olen kuitenkin ihan jees tyyppi ja viihdyn sellaisena kuin olen. Kun osaa arvostaa itseään, on huomattavasti helpompi arvostaa muita ympärillä olevia ihmisiä, toisten ihmisten haurautta ja ainutlaatuisuutta. Tässä maailmassa ei sellaista ihmistä olekaan, joka olisi täysin virheetön, eikä kuulukaan olla. Jokaisella meillä on kuitenkin yksi asia joka on yhteinen, se on nimeltään ihmisarvo, jokainen tallaaja on täällä yhtä arvokas! Miksi tehdä hallaa itselleen ja laittaa itsensä sen alapuolelle. Just love yourself and then you'll be able to love other people!