”Mistä sä oot kotoisin?” asia, mitä on varmasti kysytty meiltä jokaiselta jossain vaiheessa. Itselleni tämä kysymys tuli tutuksi kun muutin toiselle paikkakunnalle. Puheestani kuuli, että olen muualta, ja toisinaan kuulen edelleen, että ulosantini on tietyn murteen säväyttämää. Tällä kysymyksellä kysyjä viittaa siihen, että missä ne juuret on.

Mä olen aikaisemmin ajatellut, että mun omat juuret ovat vain ja ainoastaan paikassa, jossa olen kasvanut, viettänyt lapsuuteni, nuoruuteni. Valtaosa sukujuuristani toki on tällä pienellä paikkakunnalla, mutta ei kaikki. Muutamia vuosia takaperin tapasin sukulaisiani, joita en ollut aikaisemmin tavannut. Ja kun puhutaan sukulaisista, on sukulaisten välillä aina jokin yhdistävä tekijä, joka tekee sukulaisista sukulaisia, hengen heimolaisia, samaa verta ja lihaa. Yhdistävä tekijä on yhteiset juuret. Aivan! Eipä asia olekaan niin, että kaikki juureni ovat Keski-Suomessa!

Olen tietysti aina tiennyt, että pappani on kotoisin muualta, mutta en ole asiaa kovin pohtinut ja mieltänyt omia juuriani papan synnyinseudulle, seuduille jossa papastani kasvoi komea nuori mies, seudulle, jossa pappani kävi koulua, leikki leikkejään. Tavattuani näitä ”uusia sukulaisia” aloin miettimään enemmän sitä, mistä olen oikeasti tullut ja missä ne juuret ovat. Uusien sukulaisten kanssa meitä yhdistää Pohjanmaa. Asia tuli konkreettisemmaksi tavatessani näitä mulle uusia, aivan mahtavia tyyppejä.

Monesti en ole tavannut tätä valiojoukkoa, mutta joka kerta kun on kokoonnuttu yhteen, kyllä sen tuntee että on omiensa kanssa, sen vain tuntee! Ja itselle suku ja perhe ovat aina olleet tärkeitä asioita ja ympäristö, missä olen tuntenut yhteenkuuluvuuden tunnetta. Perhe ja suku ovat turvaverkko, jossa jokaisesta pidetään huolta ja välitetään. Nämä samat tunteet ovat kasvaneet myös ”uusien sukulaisten” kanssa. Ja tätä tunnesidettä haluan vahvistaa. Vaikka on mennyt vuosia, että en ole näitä loisto tyyppejä tavannut, tai ylipäänsä tiennyt heidän nimiään, se ei ole vienyt sukulaisuutta kauemmaksi.

Elämässä on ollut ylämäkiä ja alamäkiä, vuosien varrella sitä on miettinyt että kuka oikeasti olen, miksi olen sellainen kuin olen, mitkä ovat omat arvoni ja mitkä asiat ovat minulle tärkeitä. On tapahtunut paljon muutoksia, itsensä opettelua ja tutkiskelua. Sitä kai jokainen meistä tekee jossain elämänsä vaiheessa. Mutta miksi sitten ne omat juuret ovat nyt nousseet esille, ja miksi nyt olen asioita alkanut pohtia? Siksi, että uusien ihmisten myötä asiat konkretisoituivat, papan lapsuus sai kasvot.

Itselleni oli huippuhetki, kun pääsin käymään Pohjanmaalla. En ollut siellä ikinä käynyt. Ja mikä tästä teki vielä mahtavampaa oli se, että pappani oli mukana ja kertoi tarinoita. Kävimme viemässä kynttilän papan isän haudalle, kävimme papan isän torpalla, papan mummolassa ja ehkä kaikista huikein paikka oli ränsistynyt pieni mökki. Mökin pihaan ei mennyt enää tietä, jota autolla olisi voinut ajaa, oli vain pitkää heinikkoa. Mökki näytti asumiskelvottomalta ja pihassa kasvoi polviin asti heinää, ei siis maiseman katsojan silmiin mikään ”wau-elämys”. Miksi asia oli sitten minulle niin iso juttu? Siksi, että kyseessä oli papan äidin lapsuuden koti, oltiin siis kirjaimellisesti omilla juurilla, paikassa, joka yhdistää minut näihin uusiin sukulaisiin. Mulla on valokuva, jossa on kolmet kengät; isäni isän, mun isän ja mun kengät. Siinä me seistään kolmessa polvessa omilla juurilla. Papalla on jo ikää, huomasin, että päivän reissu uuvutti häntä, mutta huomasin myös, kuinka se oli hänelle tärkeää ja kuinka hän oli liikuttunut. Se oli iso päivä, meille kaikille.

Tavoilleni uskollisena, ei mulle riitä se, että tiedän paikat, missä juureni ovat, pitää ymmärtää enemmän. Paljon siis heräsi pohdintaa. Ajatukset virtasivat syvemmälle. Juuret. Niin, puillakin on juuret. Niiden avulla ne ovat tukevasti maassa, niiden avulla ne kasvavat ja tulevat vahvoiksi. Ihmisillä on myös juuret. Juuret kiinnittävät meidät ja tarjoavat mahdollisuuden kasvaa, juuret sitovat meidät toisiin ihmisiin, juuret opastavat, tekevät meistä vahvoja. Juurien ansioista me olemme kehittyneet siihen, missä tänään seisomme. Juuret pitävät meidät omalla tavallaan kiinni tietyssä ympäristössä, tunnesiteen tavoin, ne liittävät meidät toisiin ihmisiin, joita kutsutaan perheeksi, suvuksi.

Ei siis pidä unohtaa juuriaan, ei pidä unohtaa, että samoilta juurilta on monta muutakin ihmistä ponnistanut. Ja mikä onkaan hienompi lahja, kuin oppia tuntemaan heitä, jotka on toisiinsa kiinnitetty samoilla juurilla.

Jotta mä ymmärrän itseäni, jotta mä voisin tietää mihin olen menossa, mun pitää tietää mistä olen tulossa. Mun vaan pitää saada tietää, millaiset ihmiset ja asiat ovat antaneet mulle kasvualustan, ne juuret.